Päivät menevät eteenpäin,jostain syystä en huomaa juurikaan päivissä eroja. 
Katselen seiniä ja nukun enemmän kuin karhu talviunien aikaan.
Jotenkin on kuin olisi iso kivi vierinyt päältä,kun sain tietää hänen jatkaneen elämäänsä.
Mutta,miksi häntä kiinnostaa minun vointi ja miksi väittää että olisin tärkeä?
Pitääkö hän taas vaan sitä porttia auki että pääsee taas satuttamaan minua?

Liikaa kysymyksiä,pitäisikö antaa itselle myös aikaa käsitellä nämä kysymykset.
Nytkin ajattelen vain kevätsiivousta ja porukoiden luona vierailua ja perjantaista terapia-istuntoa(Tuntuu etten osaa enää puhua siitä mikä olisi tärkeää)...
En osaa antaa aikaa omille ajatuksille,ja sitten jos erehtyisin sellaista tekemään,kokisin heti että joku katsoo oudosti,ihan kuin olisi väärin että antaisin myös itselleni aikaa enkä olisikaan enää toisten käytettävissä.
Ennen olin helpommin vietävissä,nykyään vain kieltäydyn/keksin tekosyitä yms. Ettei tarvitsisi mennä minnekään...

Tämmöistä tänä iltana...